No niin lets try again.. Vieläkään en ole kovin sinut tämän jutun kanssa, ans kattoo ny kuin käy =)
Niin jäin siihen, että hieman reilu kaksi vuotta sitten sain silmäni
auki edellisessä suhteessa, että ei elämän kuulu olla sellaista.. Seksi
oli hävinnyt jo vuosia aikaa, silloin tällöin koin, että kai sitä vaan
olis pakko.. En ollut tyytyväinen ja yllätyksellisyys puuttui.. No, en
kirjoita tuosta suhteesta enempää, koska en haikaa sitä millään
tavalla.. Tuo seksijuttu kuului kertoa, koska tässä nykysuhteessa olen
siihen sitten taasen ollut tosi tyytyväinen..
Alkuun miehelleni oli tosi tärkeää, että olen tyytyväinen ja välillä
"jouduin" jopa sanomaan, että lopettaa kun ei kroppa olis kestänyt
enempää =) Kielihyvää ja sormihyvää ja kaikenlaista muuta mukavaa..
Lisäksi hän on opettanut mulle täysin uudenlaisen maailman s/m
-leikeistä, joihin pikkuhiljaa olen yrittänyt totuttautua ja kehittää
kipukynnystäni ja kestokykyäni.. Se on ollut vaan mulle välillä liian
hankalaa ja on jouduttu lopettaan leikit kesken ja se tietty on ollut
enemmän kuin ikävä juttu paitsi molemmille niin etenkin avokilleni..
(on varmaankin helpompaa, että jatkossa puhun hänestä nimellä, olkoon
vaikka Antti).
Sittemmin alkoi seksielämäkin hiipumaan ja Antti ei jaksanut enää
kauheasti panostaa osittain keskeytyneitten leikkien takia, mutta
suurimmaksi syyksi siksi, että meillä on ollut niin hemmetisti
sanomista ihan kaikesta maan ja taivaan välillä, mukaanlukien seksi =(
Ja mistä ne sanomiset alkoi, heaven only knows! Tiesin jo ennalta, että
Antti saa naiset tuntemaan olonsa mukavaksi ja on sen tyyppinen mies,
että naiset tykkäävät jutella hänen kanssaan ja myöskin flirtata..
Alkuun olin ylpeä, että minä olen se, joka sain hänet omakseni.. Ja tuo
ehkä onkin yksi avainsana: omakseni.. Antti itse sanoi, että kun
muutimme yhteen ja etenkin kun menimme kihloihin niin musta tuli liian
varma hänestä, olin varmistanut että hän on mun ja aloin kai määräämään
asioista eri tavalla kuin aiemmin.. Itse en ole tuota määräämistä
tunnistanut tässä suhteessa, mutta toisaalta tiedän olevani
sentyyppinen ihminen, että ei olis ihme.. Antti kuitenkin on sellainen
mies, että häntä ei määräillä.. Ja olen ollut siihen hirmu tyytyväinen,
koska vihasin edellistä suhdettani koska se kaveri teki ihan mitä vaan
pyysin ja välillä tuskastuen sanoinkin hälle, että hae mulle kuukin
taivaalta..
Eli mitenkään päin ei ole hyvä, jota Antti usein myös sanoo mulle:
mulle ei riitä mikään, en osaa olla koskaan tyytyväinen tästä hetkestä
ja en osaa ajatella, että asiat vois olla huonomminkin.. Olen helv
hankala luonne ja olen hemmetin tyytyväinen, että tänne voin nyt
vuodattaa tätä stooriani..
Meillähän on tällä hetkellä enää ns harkinta-aika suhteessamme
jäljellä.. Mä haluaisin jatkaa, koen että Antti on mun toinen
puolikkaani (ja hänkin koki niin ennen, mä olen vaan saanut senkin
pilalle), mutta Antti miettii mitä hän haluaa.. En ihmettele jos hän ei
enää jaksa mun kanssa jatkaa, mutta toivon , toivon sitä enemmän kuin
mitään muuta.. Toivon, että hän vielä jaksaa uskoa minuun, meihin ja
yhteiseeen tulevaisuuteemme.. Harkinta-aikaa on mennyt jo viikon verran
ja alkaa olla hermoja raastava olo kun en tiedä mitä tulee
tapahtumaan.. Antti käyttäytyy lähes normaalisti, antaa suukkoja ja
kutsuu hellittelynimilläkin, mutta paljon pienemmässä mittakaavassa
kuin ennen ja jonkinlainen verho on välillämme koko ajan =(
Tulen joku päivä taas jatkamaan tilitystäni ja vihdoin kertomaan
minkälainen kahjo muija oikein olen.. En itse taitais jaksaa itseni
kaltaista ihmistä lainkaan, miten voin sitten odottaa sitä Antilta tai
keneltäkään.. Olen hakenut ja hakemassa apua mustasukkaisuuteeni, eka
tapaamisaika on tällä viikolla, katsotaan mitä sen jälkeen sitten
tapahtuu vai tapahtuuko mitään..
Antti tulee olemaan mun elämäni mies aina, erotaan sitten tai ei.. En
usko, että voisin koskaan unohtaa häntä ja meidän ihanaa huumaamme :-)
Palaan astialle myöhemmin halusitte tahi ette ;-P
Hannele
maanantai, 25. huhtikuu 2005
Kommentit