No niin lets try again.. Vieläkään en ole kovin sinut tämän jutun kanssa, ans kattoo ny kuin käy =)

Niin jäin siihen, että hieman reilu kaksi vuotta sitten sain silmäni auki edellisessä suhteessa, että ei elämän kuulu olla sellaista.. Seksi oli hävinnyt jo vuosia aikaa, silloin tällöin koin, että kai sitä vaan olis pakko.. En ollut tyytyväinen ja yllätyksellisyys puuttui.. No, en kirjoita tuosta suhteesta enempää, koska en haikaa sitä millään tavalla.. Tuo seksijuttu kuului kertoa, koska tässä nykysuhteessa olen siihen sitten taasen ollut tosi tyytyväinen..

Alkuun miehelleni oli tosi tärkeää, että olen tyytyväinen ja välillä "jouduin" jopa sanomaan, että lopettaa kun ei kroppa olis kestänyt enempää =) Kielihyvää ja sormihyvää ja kaikenlaista muuta mukavaa.. Lisäksi hän on opettanut mulle täysin uudenlaisen maailman s/m -leikeistä, joihin pikkuhiljaa olen yrittänyt totuttautua ja kehittää kipukynnystäni ja kestokykyäni.. Se on ollut vaan mulle välillä liian hankalaa ja on jouduttu lopettaan leikit kesken ja se tietty on ollut enemmän kuin ikävä juttu paitsi molemmille niin etenkin avokilleni.. (on varmaankin helpompaa, että jatkossa puhun hänestä nimellä, olkoon vaikka Antti).

Sittemmin alkoi seksielämäkin hiipumaan ja Antti ei jaksanut enää kauheasti panostaa osittain keskeytyneitten leikkien takia, mutta suurimmaksi syyksi siksi, että meillä on ollut niin hemmetisti sanomista ihan kaikesta maan ja taivaan välillä, mukaanlukien seksi =(

Ja mistä ne sanomiset alkoi, heaven only knows! Tiesin jo ennalta, että Antti saa naiset tuntemaan olonsa mukavaksi ja on sen tyyppinen mies, että naiset tykkäävät jutella hänen kanssaan ja myöskin flirtata.. Alkuun olin ylpeä, että minä olen se, joka sain hänet omakseni.. Ja tuo ehkä onkin yksi avainsana: omakseni.. Antti itse sanoi, että kun muutimme yhteen ja etenkin kun menimme kihloihin niin musta tuli liian varma hänestä, olin varmistanut että hän on mun ja aloin kai määräämään asioista eri tavalla kuin aiemmin.. Itse en ole tuota määräämistä tunnistanut tässä suhteessa, mutta toisaalta tiedän olevani sentyyppinen ihminen, että ei olis ihme.. Antti kuitenkin on sellainen mies, että häntä ei määräillä.. Ja olen ollut siihen hirmu tyytyväinen, koska vihasin edellistä suhdettani koska se kaveri teki ihan mitä vaan pyysin ja välillä tuskastuen sanoinkin hälle, että hae mulle kuukin taivaalta..

Eli mitenkään päin ei ole hyvä, jota Antti usein myös sanoo mulle: mulle ei riitä mikään, en osaa olla koskaan tyytyväinen tästä hetkestä ja en osaa ajatella, että asiat vois olla huonomminkin.. Olen helv hankala luonne ja olen hemmetin tyytyväinen, että tänne voin nyt vuodattaa tätä stooriani..

Meillähän on tällä hetkellä enää ns harkinta-aika suhteessamme jäljellä.. Mä haluaisin jatkaa, koen että Antti on mun toinen puolikkaani (ja hänkin koki niin ennen, mä olen vaan saanut senkin pilalle), mutta Antti miettii mitä hän haluaa.. En ihmettele jos hän ei enää jaksa mun kanssa jatkaa, mutta toivon , toivon sitä enemmän kuin mitään muuta.. Toivon, että hän vielä jaksaa uskoa minuun, meihin ja yhteiseeen tulevaisuuteemme.. Harkinta-aikaa on mennyt jo viikon verran ja alkaa olla hermoja raastava olo kun en tiedä mitä tulee tapahtumaan.. Antti käyttäytyy lähes normaalisti, antaa suukkoja ja kutsuu hellittelynimilläkin, mutta paljon pienemmässä mittakaavassa kuin ennen ja jonkinlainen verho on välillämme koko ajan =(

Tulen joku päivä taas jatkamaan tilitystäni ja vihdoin kertomaan minkälainen kahjo muija oikein olen.. En itse taitais jaksaa itseni kaltaista ihmistä lainkaan, miten voin sitten odottaa sitä Antilta tai keneltäkään.. Olen hakenut ja hakemassa apua mustasukkaisuuteeni, eka tapaamisaika on tällä viikolla, katsotaan mitä sen jälkeen sitten tapahtuu vai tapahtuuko mitään..

Antti tulee olemaan mun elämäni mies aina, erotaan sitten tai ei.. En usko, että voisin koskaan unohtaa häntä ja meidän ihanaa huumaamme :-) Palaan astialle myöhemmin halusitte tahi ette ;-P

Hannele